lauantai 27. toukokuuta 2017

Jeejeejee!

Torstaina pääsin illaksi laulamaan, mikä oli mukavaa. Olen nyt treenannut Nightwishiä, mikä on älyttömän kehittävää. Ja ne biisit ovat ihania. Olen nyt Floorin lisäksi onnistunut hurahtamaan Anetteenkin jonkin verran. Ja Nightwishiin noin yleisesti. Aloitin näiden treenailun pääsiäisen aikaan, ja omaksi yllätyksekseni homma on mennyt valtavasti eteenpäin vain parissa kuukaudessa, ja siitä on sitten apua muussakin laulamisessa.

Eilisen pää oli aika ärhäkkä. Otin torstai-iltana kai 1,5 tai 2 Migardia ja siitä huolimatta perjantaina oli jo aamusta särky päällä ja päätin että ketut, en jaksa kärsiä yhtään enempää kuin on pakko ja laitoin uuden NuvaRingin. Onneksi on joustavat työajat, koska olin päättänyt, että teen vain 6 tunnin päivän, ja tulen sitten kotiin vetämään lääkkeitä ja koomaamaan, että pääsen illaksi keikalle. Tämä suunnitelma myös onnistui.

Viimeisen tunnin aikana töissä olin aika kipeä, ja Migardeja meni kai 2 päivän aikana. Kotimatkalla nukahdin junaan, koska olin niin pöllyssä, mutta vieläkin juili, joten kotona pistin vielä Imigranin. Sillä sitten vihdoin kivut lähtivät, ja nukuin pari tuntia ennen konserttiin lähtöä. Konsertissa oli siis Alma, ja kiljuin kuin pikkutyttö. Hänen lämppärinsäkin oli sellainen ei-laiha räppäävä leidi, ja siitä tuli niin hyvä fiilis kun ajatteli, että heti kun yksi laulaja murtautuu marginaalista valtavirtaan niin se antaa niin monelle muullekin mahdollisuuden ja uskoa itseen. 

Itse asiassa tämän takia itkinkin hetken onnesta, kun tuntui, että maailma olisi muuttunut edes vähän ja ihmisiä ei tuomittaisi enää niin julmasti pelkän painon perusteella. Aina kun on tuputettu vain sitä, että vain laihat ja stereotyyppisesti kauniit voivat olla onnellisia tai älykkäitä tai menestyneitä tai haluttuja tai rakastettuja, ja se on vielä suurin valhe koskaan, koska ainakin minun kohdallani se meni ihan päinvastoin. Heti, kun aloin keskittyä muuhunkin kuin laihduttamiseen ja hyvältä näyttämiseen vapautui aikaa ja energiaa oikeasti tärkeille asioille.

Huh, viime yönä valvoin lopulta kolmeen lukien sitä blogia ja nyt pitäisi nukkua lisää mutta en malttaisi kun ulkona on kesä ja toisaalta haluaisin lukea lisää sitä blogia ja toisaalta haluaisin asentaa verhotangot ja ahh, miksi aikaa on aina liian vähän. No, ensi viikolla on sitten se 5 päivän miniloma joten silloin sitten on enemmän aikaa kaikelle.




torstai 25. toukokuuta 2017

Helatorstain tuskat

Tänään on helatorstai ja siksi ylimääräinen vapaapäivä töistä. Nuvaringin otin pois muistaakseni sunnuntaina aamulla. Minulla oli hyvä idea ottaa se jo lauantai-iltana, mutta unohdin. Itse asiassa vielä unohdin unohtaneeni ja vasta suihkussa huomasin että oho, pentele on vielä paikallaan. No, yleensä menee se kolmisen vuorokautta renkaan poisottamisesta siihen, että menkat alkavat ja pää räjähtää, ja sama aikataulu pitää edelleen paikkansa.

Menkat alkoivat eilen niin, että aamulla herätessä oli pieni läikkä alushousuissa. Laitoin sitten kuukupin ennen töihin lähtöä. Jo sunnuntaina tai maanantaina aloitin kuukautismigreeniin valmistautumisen sillä, että otin Migardia aina hyvissä ajoin, ennen kuin mikään särky meni yhtäänkään pahemman oloiseksi, ja pommitin 800mg Buranalla täsmällisesti 3 kertaa vuorokaudessa. Näillä on mennytkin aika rutiininomaisesti, ja Migardia olen tarvinnut lähinnä iltaisin, niinkuin normaalistikin.

Tänään pää on selkeästi vähän pahempi, mutta vielä en ole ottanut eilen illalla 22 aikaan ottamani Migardin jälkeen uutta. Mitään selkeää migreenikipua ei tällä hetkellä myöskään ole, mutta päässä on kovempi tukkoisuus kuin yleensä. Yllätyksekseni minulla alkoivatkin sitten aika pahat kuukautiskivut. Ennen hormonaalisen ehkäisyn aloittamista 14-vuotiaana kuukautiseni olivat ihan yhtä helvettiä ja makasin 2-3 vuorokautta sängynpohjalla ja viisikin Buranaa tai aspiriinia oli pelkkä vitsi. Kokeilin kaikkia mahdollisia käsikauppalääkkeitä ja yhdelläkään ei ollut minkäänlaista tehoa. Menin gynekologille, ja hän kirjoitti vain Buranaa. Ainoastaan e-pillereitä ja Nuvaringistä sain sitten apua.

Hormonaalisen ehkäisyn aikana en tarvinnut välillä lainakaan kipulääkkeitä, tai yleensä vain parin enismmäisen päivän aikana Buranaa, ja se auttoi. Nyt kuitenkin havahduin pari-kolme tuntia päivän ensimmäisen Burana-latauksen jälkeen siihen että au, au ja au. Yritin kaivaa kaappeja, jos sieltä löytyisi vielä Panadolia lisäavuksi mutta ei. Otin sitten vielä 400mg Buranaa, koska 3x1200mg on se vuorokauden maksimiannos. Nyt kivut tuntuvat, eikä tee mieli laittaa jalkoja suoraksi eteen, koska käpertyneenä olo on vähän helpompi, mutta ainakaan ne eivät ole pahentuneet. Toivottavasti eivät pahennukaan.

Tänään olisi vielä tarkoitus lähteä treenaamaan laulua joka ainakin tässä kunnossa pitäisi vielä onnistua, jos ei seuraavan parin tunnin aikana tapahdu merkittäviä muutoksia kummankaan pään kiputilanteessa. Huomenna pitäisi sitten päästä töihin, ja huomenna illalla on keikka, jonne tooooodella haluan päästä. Ihannetilanteessa laittaisin uuden Nuvaringin vasta kuuden päivän kohdalla lauantaiaamuna (seitsemään päivään en ole venynyt enää aikoihin), mutta jos olo tästä kovin pahenee niin myös perjantaiaamu ja -ilta ovat mahdollisia. Usein on käynyt niinkin, että pahin migreenipiikki osuu vasta renkaan laittamisen jälkeen, kun hormonit eivät ole vielä ehtineet tasaantua. Siinäkin mielessä laitan uuden renkaan mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.

Viikonlopulle ei ole onneksi suunniteltu mitään, paitsi ehkä bänditreenit sunnuntaille. Hellettä tosin pitäisi olla lauantaista eteenpäin (ja sen pitäisi muuttua kylmäksi ilmaksi ja vesisateeksi heti kun kumppani tulee tänne, ja minulla on lomaa.. grr), mutta niin kauan kun en missaa mitään maailmaa mullistavia tapahtumia tai joudu olemaan ainakaan paljon töistä pois tai kärsimään helvetin tuskia, niin siedän tällaista epämukavuutta ihan mielelläni.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Pysyvä muutto Suomesta

Nyt sain vihdoin aikaiseksi ilmoitettua maistraattiinkin. Kela näköjään oli tehnyt kuukausi takaperin päätöksen, etten ole enää koko vuotena kuulunut Suomen sosiaaliturvaan. Listalle asiat, joita ei tule ikävä Suomesta:

-Kela

Ei vaan, laitoshan on kamalan byrokraattinen, mutta sain minä sieltä sentään maltaita maksaneen psykoterapian ja vammaistukea, olen oikeastaan Kelalle koko elämäni velkaa.

***

Se ei lopu vieläkään se, että joka päivä ihmettelen, että minä tosiaan asun Berliinissä. Minä tosiaan asun täällä.

Eilen olin pitkästä aikaa ulkona oikein pitkän kaavan mukaan. Meillä oli ensin Bändi#1:n treenit. Uuden basistin kanssa se ei ole mitään muuta kuin mahtavaa. Sen jälkeen suuntasin paikallisten bändien keikkailtaan, johon myös muutama ystäväni tuli. Keikkailta oli minulle suuri henkilökohtainen menestys, koska viimein pystyn tekemään sitä, mitä minun olisi koko ajan pitänyt tehdä täällä Berliinissä - moro hei, hyvä keikka, lauloitkos sä ennen siinäjasiinä bändissä, hyvin vedetty, kuule hei mullakin on tämmönen bändi, olis mahtavaa vetää joskus yhdessä keikka... - eli verkostoitua, ja nyt minä pystyn vihdoin ja viimein tekemään sitä saksaksi!

En voi ikinä kuvailla millainen taivaanlahja se on ollut, että työpaikalla olen päässyt puhumaan ja oppimaan saksaa. Se vaikuttaa ihan kaikilla elämän osa-alueilla. Se oli ihan käsittämättömän kamalaa ja sosiaalisesti rajoittavaa, kun ei voinut mennä puhumaan ihmisille normaalin impulssin pohjalta, vaan piti aina miettiä, ymmärtävätkö he englantia tai ymmärränkö minä heidän saksaansa, ja suurimman osan aikaa en sitten vain ottanut mitään kontaktia kehenkään, koska siitä ei olisi tullut mitään.

En edes tajua enää ajatella itse, että tosiaan, minähän puhun saksaa, ennenkuin yksi kaveri huomautti että osaisinpa minäkin saksaa sen jälkeen, kun olin hölissyt baarimikon kanssa niitä näitä saksaksi.

Keikkaillan jälkeen suuntasimme sitten vielä klubille, vaikka nuo myöhäisyön jutut eivät oikein ole minun juttuni, mutta kerrankos sitä. Lopulta kävelin sitten viiden aikaan aamulla kotiin ja kuvasin auringonnousun kuunsirpin kera.

Huomenna töihin, töiden jälkeen IKEAan ja bänditreeneihin.

21.5.2017


Lomia ja vapaapäiviä

(kirjoitettu 20.5)

Oijoi, kyllä kelpaa olla perinteisillä eduilla hellitty toimistotyöntekijä. Olin työsuhteen alussa vielä ihan peloissani, että enkö saa mitään lomaa ennen koeajan päättymistä eli elokuun loppua. Suomessahan ei saa ensimmäisenä vuotena mitään lomia kun niitä pitää kerryttää, mikä on ihan älytön systeemi, kun työsuhteet ovat nykyään lyhyempiä ja lyhyempiä.

Saksassahan laillinen vuosilomaminimi on 20 päivää eli neljä viikkoa lomaa. Useimmat firmat tarjoavat 5 viikkoa, mutta omalla työpaikallani mennään vielä siitäkin hövelimmäksi ja vuosilomaa on ruhtinaalliset kuusi viikkoa. Sen päälle tulee sittenkin pyhäpäivät, joita on Suomesta tuttujen lisäksi jotain ylimääräisiäkin, kuten 5.6 oleva Pfingstmontag, jolla on vielä jotain tekemistä pääsiäisen kanssa, ja 3. lokakuuta oleva Saksojen yhdistymisen päivä.

Pomo palasi tällä viikolla lomilta kuten kerrottua, ja eilen meillä oli perinteinen keskustelu siitä, miten hommat etenevät. Kaikki ovat kuulemma minuun hirveän tyytyväisiä, projektipäälliköt haluavat pitää kynsin hampain kiinni ja pomo onnittelee itseään onnistuneesta rekrystä. Mukava kuulla, koska vaikka tiedän, että olen yleisesti ottaen hyvä työntekijä, olen saanut työelämässä myös järkyttävät määrät kuraa päälleni milloin migreenin takia ja milloin sen, että olen ollut ns. liian fiksu alainen.

Siksikin oli mukava kuulla kehuja, koska minua epäilytti alkuun, miten selviän noin pikkutarkkuutta vaativasta työstä, koska olen välillä melkoinen säheltäjä, mutta osa siitä sähellyksen tunteesta on varmaan sitäkin, että teen pienistäkin virheistä hirveän ison numeron. Tuolla on kuitenkin niin, että ei niitä projektipäälliköitä hetkauta jos teen jonkun pikkuvirheen, jos yleisesti tulen kokouksiin ajoissa, hoidan kaikki minulle annetut tehtävät, ja olen aktiivinen ja kysyn jostain, jos en osaa, ja seuraavalla kerralla osaan sen. Nyt olen myös päässyt normaalitilaan, jossa töitä on välillä enemmän ja välillä vähemmän, mutta en koe olevani koko ajan hukkumassa. Olen myös oppinut erottamaan vähän paremmin ne oikeasti kiireiset hommat ”kiireisistä”.

Ensi viikolla onkin sitten helatorstai, ja nyt on pakko vihdoin pitää menkat, jotka olen pitänyt viimeksi tammikuussa. Yllättävän hyvin on mennyt näin pitkän lykkäämisen kanssa, mutta nyt on alkanut tulla aina välillä alavatsakipuja, minkä olettaisin olevan merkki siitä, että kuukautiset yrittävät väkisin puskea läpi. Pieniä vuotojakin on välillä ollut. Raskaustestin tein kuitenkin jokin aika takaperin ja se oli sentään negatiivinen. Koitan saada pahimman menkkahelvetin osumaan sitten tuohon torstai-sunnuntai välille, ettei sitten tulisi ainakaan paljon sairaslomaa, vaikkei se sairasloma tuolla mikään katastrofi ole. Ensimmäisestä kahdesta päivästä ei onneksi edes tarvitse tuoda sairaslomalappua, että senkin puolesta migreenin kanssa varmaan selviää ihan hyvin.

Pomon kanssa keskustelussa kyselin sitten myös lomia. Sen metallifestarin, missä olen käynyt nyt kolmena vuotena putkeen, skippaan ihan suosiolla. Edellisvuosi, kun olin siellä varattuna mutta yksin, oli aika syvältä, ja ei huvita tosiaankaan lähteä ilman kumppania. Jotenkin ei myöskään yhtään huvita ajatus matkustamisesta ja telttailusta ja vähäunisista öistä, ja talouttakin pitäisi vähän tasapainottaa. Kyllähän se toki vähän harmittaa ja vähän kutkuttaisi, mutta tilanne oli pikkaisen eri silloin kun asui Suomessa tai kun edelliskesänä asui täällä pervopapan luona. Oli kova tarve päästä kauas ja nollaamaan. Nyt olen ihan tyytyväinen näinkin kun kesästä voi nauttia vaikka omalla parvekkeella.

Pienen loman halusin kesällekin kuitenkin, koska olen ihan poikki, ja koska minulla on ostettuna Suomeen Guns N Roses -lippu 1.7. Otin sitten lomaa sen perjantain 30.6, jotta voin lentää halvemmalla lennolla torstaina, ja pidän lomaa 7.7 asti. Käytännössä viikonloppujen kanssa siitä tulee sitten 10 päivän loma. Sen lisäksi kyselin pomolta, onnistuisiko syyskuussa pitää 2-3 viikkoa lomaa putkeen. Onnistuuhan se kuulemma, koska ei kukaan muu ole silloin enää lomilla. Suunnitelmani on matkustaa silloin Suomeen väsäämään sitä opparia. Toivottavasti saisin sen alkuun nyt kesän aikana ja jonkun luonnoksen palautettua ohjaajalle niin, että se olisi hänen sähköpostissaan odottamassa, kun hän palaa lomilta. Sitten ehtisi ehkä saamaan kommentteja /neuvoja eteenpäin ja voisi kirjoittaa jonkun ison köntän silloin syyskuussa ja sitten viimeistellä loppuvuoden aikana. Tämänkin jälkeen lomaa jää vielä viikko, jonka voisin käyttää joulun aikaan.

Luulen, että tuo syyskuu olisi aika hyvä, koska sitten ei enää ei ole kesä, että harmittaisi istua sisällä kirjoittamassa, mutta ei se talven pimeyskään, jolloin ei jaksa mitään. Kumppanillakin alkavat silloin ne jatko-opinnot, joten sitten ehtisin ihan rauhassa nähdä kumppanin lisäksi myös perhettä ja kavereita.

Eikä tässä vielä kaikki loma. Pomo ilmoitti, että koska muutin, ja vieläpä eri kaupunginosaan, saan siitä hyvästä kaksi ekstravapaapäivää. Eli kun kumppani tulee nyt tänne parin viikon päästä, niin pidän perjantain vapaata, maanantai on pyhä jo valmiiksi, ja tiistainkin olen vapaalla. Vau! Viiden päivän loma!

Tämä kaikki tulee kyllä niin tarpeeseen. Ainoastaan viimeiset pari vuotta maahanmuuton jälkeen eivät ole olleet raskaita, vaan ei minulla oikein ikinä ole ollut mitään kunnon palkallisia lomia. Mitään pyhävapaitakaan ei ole ollut, kun olen ollut sellaisissa paikoissa töissä, mitkä ovat auki vuoden jokaisena päivänä. Tuntuu, että oikeastaan viimeiset kymmenen vuotta putkeen olen vain raatanut ja raatanut. Nyt tuntuu vihdoin elämä asettuvan mallilleen. Vihdoinkin voi vain elää, eikä selviytyä päivästä toiseen.

Nyt taidan käydä suihkussa ja lähteä shoppailemaan. Meinasin tällä viikolla läkähtyä, kun tänne posahti lähemmäs 30 asteen helle, ja minulla ei ole mitään kesävaatteita eikä kesäkenkiä täällä. Nekin harvat, mitä on Suomessa, eivät ole oikein työpaikalle sopivia tai enää koon puolesta sopivia, joten tarvin paljon uusia. Alushousutkin ovat täynnä reikiä ja railoja ja ne kuusi paria sukkia mitä tilasin viime vuonna, eivät riitä ja ovat liian paksuja kesäkäyttöön.


Nyt on viileämpi päivä ja tuossa lähellä on ostoskeskus, joten taidan suksia sinne sovittelemaan ja ihmettelemään. Lasken ensin vähän budjettia, mutta nyt kun se kuntosalimaksukin on puoli-ilmainen niin eipä ole rahasta ihan huutava pula. Tämä saksalainen tilien luottosysteemi on myös siitä hyvä, että ei tarvi kikkailla sen kanssa milloin palkka naksahtaa tilille, jahka suurinpiirtein pysyy kuukausittaisen budjetin tasolla pidemmällä tähtäimellä. Esimerkiksi lennot kannattaa aina vai ostaa mahdollisimman aikaisin, ja nyt voin hyvillä mielin mennä vaateostoksille, vaikka palkka tulee vasta ensi viikolla.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Normaalia elämää

Huh huh, miten aina kaikki päättyy karmeaan univajeeseen...

Olin siellä karaokessa sunnuntaina, ja piti olla loppuun asti, koska ei siinä kesken kaiken voinut niitä keikka-asioita neuvotella. Oli kyllä hyvät pirskeet ja oli mukava laulaa. Nyt ei ole enää sellaista kaiken ylittävää tarvetta päästä laulamaan karaokea, koska funk-bändin kanssa pääsee ihan livenäkin laulamaan ja Bändi#1:kin sai kovan basistin, jonka kanssa nyt treenataan ja toivottavasti päästään keikalle vielä tänä vuonna tai ainakin ensivuoden kevättalvesta. Oli se kuitenkin mukavaa taas saada se fiilis että räjäyttää koko pankin, ja vaikka vedin nyt hyvin omalta mukavuusalueelta niin kyllä sen treenin määrän huomaa jo ihan mitä tahansa biisiä vetäessä. Saksalaisilta pitäisi vielä ottaa mallia heittäytymisessä, siinä ovat kyllä eri hakoja...

Keikkahomman kanssa taitaa käydä perinteisesti. Kun ei löydä ketään järjestämään keikkaa jonka haluaisi järjestettävän, pitää se järjestää itse. Johan tässä kypsässä kohta 28 vuoden iässä pitää sekin homma opetella. Toivottavasti vain paikka löytyy, muuten teen homman enemmän kuin mielelläni. Se on sitäpaitsi vielä todella mielenkiintoista päästä testaamaan omia bisnesvainujaan käytännössä.

Valitettavaa on vain että siitäkin huolimatta, että menin maanantaina vasta kympiksi töihin, ehdin nukkua vain viitisen tuntia. Maanantaina sitten jo oli ihan mukavat ylikierrokset ja kun nukkumaanmeno venähti bänditreenien (ja niiden ylikierrosten) takia, niin ehdin viime yönäkin nukkua ehkä kuutisen tuntia. Tänään oli suunnitelmissa aikainen nukkumaanmeno, mutta ylikierrokset.. no, onneksi väsyttää jo ihan törkeästi. Se on ikävää, kun tietää tasan tarkkaan että tässä kohtaa ei saisi kahviin koskea, ja töissä on kuitenkin pakko, koska homma on niin pikkutarkkaa.

Hyvänä puolena voin onneksi sanoa, että pomo tuskin edes huomasi minua lomalta palattuaan, ja työntekoni sai jatkua sen rutiinin mukaan, mitä olen tässä kolmen viikon aikana kehittänyt. Tällä hetkellä tekemistä ei enää edes tunnu olevan ylenpalttisen paljon, ja on muutenkin alkanut tuntua että kaikki virheet tai "virheet" mitä stressasin alkuun kamalasti, eivät hetkauta ketään. Syynä siihen saattaa olla se, että kaikki hukkuvat oman työtaakkansa alle. Pomo oli ollut eilen kolmeen asti yöllä töissä (mitä v... ei kyllä tapahtuisi Suomessa ihan heti tavan toimistotyöntekijälle) ja projektipäällikötkin tuntuvat rämpivän melkoisessa kaaoksessa missä on vähän parempaakin mietittävää kuin jonkun assistentin pikku sähläykset. Ja oikeastaan juuri sellaista duunia toivonkin. Että minä saan vain tulla töihin ja tehdä duunini rauhassa ja ketään ei kiinnosta minun olemassaoloni sen enempää.

Kotiini ja erityisesti sen sijaintiin olen aivan hurahtanut. Oli todellakin oikea ratkaisu jäädä Itä-Berliiniin asumaan. Työmatkakin on entiseen verrattuna mukava. Aikaisemmalta kämpältä oli ensin 10 minuutin kävely pysäkille, sitten yksi pysäkinväli yhdellä junalla ja sitten toisessa junassa noin 25 minuuttia. Nyt minulla on 20 minuutin kävely (jonka kiireessä tai huonolla ilmalla voi korvata ratikalla) asemalle, mikä on mukavaa varsinkin tähän vuodenaikaan ja koska reitti kulkee Spreen yli, ja sen jälkeen saan pönöttää yhdessä junassa puoli tuntia ilman vaihtoja. Se todellinen voitto on sitten tuo 5 minuutin kävelymatkan päässä oleva jättipuisto, 2 minuutin kävelymatkan päässä oleva punttis ja treeniskin on vartin pyörämatkan päässä, julkisillakin pääsee tarvittaessa varmaan n. 20 minuutissa. Puhumattakaan siitä, että alue on niin kaunis, että meinaan pakahtua joka kerta kun lähden kävelylle.

Talo on vihdoin rauhallinen, normaali asuintalo, jossa ei jyskää tekno eikä käy jatkuva riita ja huutelu. Kylpyammetta en voi ylistää tarpeeksi, koska sellaista minulla ei ole edes Suomessa ollut yhdessäkään kämpässä sen jälkeen kun muutin vanhempieni luota pois 19-vuotiaana. Ilmanlaadunkaan suhteen en ole huolissani. Täällä ei kerry vettä yön aikana ikkunoihin ja huolimatta niistä kylppärinkaton parista pikku läntistä kylppärissäkään ei haise eikä mitään.

Järjestettävänä on vielä keittiön pöytä ja tuolit (IKEAsta, voitteko kuvitella että päädyin tasan samoihin, jotka olen Suomessa ostanut ensimmäiseen omaan kotiini melkein kymmenen vuotta sitten...), mutta funk-bändin basisti lupasi tulla noutamaan ne seuraavien treenien yhteydessä kun treenis on sopivasti melkein IKEAn vieressä. Vaatekaapinkin tarvin jossain kohtaa, mutta ehkä en ihan vielä.

Tee-se-itse-hommiin kuuluu sitten vielä verhotankojen asennus. Saksassa kun ne tangotkaan eivät vuokrakämppään kuulu, vaan jokainen vuokralainen poraa niille paikat ja sitten lähtiessään vie tangot mukanaan ja täyttää reiät, jotta seuraava voi porata ne uudelleen. Tätä varten saan basistilta myös kiviseinäporan lainaan. En sitten ole sellaisella koskaan porannut, mutta eipä voi enää olla elämäni vaikein asia porata muutama reikä sinne tänne, on tässä aika paljon hullumpiakin juttuja opeteltu. Enkä ihmettelisi jos siihenkin asiaan löytyisi Youtubesta ohjevideo, kuten kaikkeen nykypäivänä. Youtuben ja Googlen avulla minä sen pesukoneen kuljetustukijutunkin selvitin kuten myös tilastomatematiikan laskut.

Jaha, nyt alkaa väsyttää sen verran että jos saisi unta. Ehtisi sitten nukkua kahdeksan tuntia, sen luulisi palauttavan jonkin verran. Ei nyt jaksaisi mitään hypoa tähän väliin.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Palautumista

Vihdoin oli viikonloppu, jolloin ei ollut liiemmälti pakollisia asioita hoidettavana. Perjantain bänditreenitkin peruuntuivat, mikä ei oikein edes haitannut, koska olin niin kuolemanväsynyt perjantaina jäätyäni tekemään vielä pidemmän päivän. Nyt pitäisi olla enää ehkä pari-kolme miinustuntia hyvitettävänä.

Perjantai-iltana tuli kuitenkin valvottua myöhään, koska kerrankin ei ollut paniikkia siitä, että pitää päästä ajoissa nukkumaan että ehtii seuraavana päivänä tekemään sitä ja tätä. Luin viimeksi Helsinki-Vantaalta ostamani Rakkaudenhirviö-kirjan loppuun ja kirjoittelin itsekin vähän. Samalla söin kaasu-uunissani valmistamaani pakastepizzaa ja läjäpäin toffeeta.

Lauantaina herättyäni jatkoin hyödyttömänä lojuilua. Ihanaa, kun ei ollut pakko tehdä mitään! Aloitin seuraavaa kirjaa ja kuuntelin musiikkia ja luin haastatteluja. Illalla oli sitten se keikka.

Tänäänkin olen lähinnä lojunut, ja lisäksi kävin tuossa viereisessä puistossa/metsässä hölkällä. Ainoan välikohtauksen aiheutti pesukone, josta ei kumppanini eikä minä ollut älynnyt poistaa kuljetussuojia, koska kumpikaan ei ollut koskaan kuullutkaan mitä ne sellaiset ovat. Sain asian kuitenkin selvitettyä ja suojat ruuvattua irti, ja nyt koepesen toista koneellista pyykkiä ja toivon, ettei kone muutu linkouksen aikana tällä kertaa kenguruksi.

Tämän jälkeen olisi tarkoitus mennä ensin omalla treenikämpälle ja sen jälkeen karaokeen. Minua ei se karaoke itsessään niin paljon jaksa enää kiinnostaa, mutta minun pitää puhua joidenkin ihmisten kanssa, koska yritän järjestää parille ulkomaalaiselle bändille tänne keikkoja syyskuulle. Kuten kaikki muukin Saksassa niin myös tällainen hoituu parhaiten menemällä paikan päälle ja puhumalla kasvotusten.

Maanantaina ei onneksi ole tällä kertaa kokousta (viikon kaikkina muina aamuina sitten onkin), joten voin mennä töihin vasta kymmeneksi. Vähän hirvittää, kun siellä oli yksi sekaannus perjantai-illalla, jolloin olin enää ainoa paikalla enkä voinut selvittää sitä enää kenenkään kanssa, joten minä paska ikinä siellä odottaa, odottaa vastassa. Tosin itse stressaan ja pelkään aina etukäteen, että nyt minulle ollaan kamalan vihaisia kun teen jonkin virheen ja oikeastaan niillä projektipäälliköillä on vähän isompiakin asioita murehdittavana, joten ei niistä kämmeistä välttämättä edes kuule koskaan takaisin.

Pomoni on kuitenkin tulossa lomiltaan takaisin, ja hänellä on vähän ikävä maine raivottarena, vaikkei hän minulle koskaan olekaan vielä huutanut. Toisaalta en oikein tiedä, saako hän edes mistään tietää, jos minä jossain projektissa jotain sählään, jos ei se projektipäällikkö itse mene asiasta hänelle kertomaan. En tiedä, nyt kun pomo ei enää perehdytä minua, on hänen roolinsa minulle aika epäselvä.

Huh kun väsyttää aina vain vieläkin. Nyt kun pomo tulee takaisin yritän kysellä myös lomia. Koitan, jos saisin heinäkuulle ainakin yhden pitkän viikonlopun jossen koko viikkoa, ja syyskuulle olisi mukava saada vaikka kolmenkin viikon pätkä, ainakin kaksi. Sitten jäisi vielä jouluksi lomaa käyttämättä.

Täällä oli puolenpäivän molemmin puolin kaunis keli, mutta jo lenkiltä palaillessa iski sadekuuro. Nyt paleltaa, joten taidanpa mennä kylpyyn ja vahtia samalla, mitä se pesukone duunaa.

Outojen ihmisten kerho

Menen katsomaan Diamanda Galaksen konserttia. Kerrankin pari kaverianikin ovat tulossa, vaikka yleensä en onnistu jakamaan musiikkimakuani oikein kenenkään kanssa. Mietin, miten minun pitäisi pukeutua. Mustaan niinkuin Galas? Toisaalta minusta on hassua, että kun tällaista äärimmäistä oman tiensä kulkijaa niin ihaillaan, sitten matkittaisiin häntä kuitenkin. Se on suorastaan ironista. Laitan värikkäät tennarit jalkaan ja lähden keikalle.

Jo raitiovaunussa matkalla keikalle tulee vastaan ihmisiä, joiden tietää heti olevan menossa sinne myös. Kaikki ovat pukeutuneet mustaan, ja kenelläkään ei ole värikkäitä tennareita, paitsi minulla. Istun neljän istuttavassa penkkipaikassa, sellaisessa, missä istutaan kaksi ja kaksi kasvot vastakkain ja kaikki kolme muuta alkavat puhua keikasta. Esitetään yleviä arvioita siitä, miten suuri taiteilija Galas on.

Konserttipaikalla ihmiset ovat pukeutuneet toinen toistaan huikeampiin asuihin, mutta kuitenkin kaikki mustaan. Ihmiset ylistävät Diamandaa ja kehuvat häntä muusakseen. Pohditaan sitä, mahtaako leidi laulaa lainkaan vai vaan kirkua päättömästi, onhan konsertin yhteydessä esillä Schrei 27 -installaatio, joka on silkkaa kirkumista. Lippujen hinnan vastineeksi odotetaan ehdottomasti myös laulua. Itse totean, että olen nähnyt kaiken kaikkiaan vain parin minuutin pätkän Youtubesta, ja sen perusteella ajattelin heti että tämä pitää nähdä joskus, ja nyt kun sitä on tarjolla, tulin näkemään sen. Sanoin musiikkia enemmän vaikuttuneeni itse asiassa leidin eräästä viimeaikaisesta haastattelusta, ja saaneeni vähän sellaisen kuvan, että hän tekee ja soittaa ja kirkuu aika pitkälti mitä huvittaa, joten menen sillä ennakko-oletuksella että se on hänen shownsa ja hän tekee mitä lystii ja hyvä niin.

Show on hieno, ja ihmiset taputtavat ja hihkuvat päättymättömästi. Olin arvannut ihan oikein, ilman sen kummempaa ennakkokuuntelua homma toimi parhaiten livenä, ääni oli vaikuttava ja en malta odottaa, että pääsen seuraavan kerran treenikämpälle treenaamaan omaani. Shown jälkeen toisessa salissa soittaa DJ, ja musa on kerrankin mielestäni hienoa. Totean kaverini kaverille, että minusta on hupaisaa, kun kaikki ovat pukeutuneet mustaan. Hevikonserteissa kaikki ovat aina pukeutuneita mustaan, mutta he ovat sitä muutenkin. Täällä taas ihan kaikki sellaisetkin, jotka eivät normaalisti pukeutuisi mustaan, ovat pukeutuneet mustaan. Nainen on kuitenkin eri mieltä. Hän on sitä mieltä että täällä nyt vain ovat kaikki oudot ja friikit ihmiset. Hän haluaa jäädä DJ-saliin, koska hän haluaa hengata kaikkien näiden outojen ihmisten kanssa.

DJ:stä huolimatta kukaan ei tanssi. Jotenkin tavallinen discotanssiminen kaiken tämän jälkeen ja keskellä tuntuisi pyhäinhäväistykseltä. Kukaan ei kuitenkaan osaisi tanssia tarpeeksi oudosti todistaakseen erikoislaatuisuutensa. Ihmiset ovat tehneet kaikkensa näyttääkseen niin taiteellisilta kuin mahdollista, ja olisi kamalan noloa, jos huolella laaditun lookin pilaisikin nytkyttämällä lantiota tavanomaisesti biitin rytmissä.

Lopulta muut haluavat jatkaa klubeille ja bileisiin ja mitä kaikkea, ja minä kävelen kotiin. Olen vaikuttunut esityksestä, mutta en itse tilaisuudesta. Olo on oikeasti outo ja ulkopuolinen, ja silti minulla on hassu tunne siitä, että olin kuitenkin enemmän oma itseni kuin kukaan muu paikalla olleista. Alan pikkuhiljaa hyväksyä sen, etten vain koskaan tule 100% kuulumaan mihinkään porukkaan. Silti minulla on ympärilläni ihmisiä, jotka pitävät minusta ja rakastavat minua. Siitä huolimatta, että olen vääränlainen hevari, vääränlainen nainen ja vääränlainen Diamanda Galas -fani.